BARF-metodi (Bones and Raw Food tai Biologically Appropriate Raw Food) perustuu raakaravintoon – lemmikille tarjoillaan pääasiassa kypsentämätöntä lihaa, lihaisia raakaluita ja sisäelimiä. Ensimmäisenä kissoille lanseerataan kaksi erilaista MUSCH BARF™Kana-ateriaa kissalle. Tulevaisuudessa kissat pääsevät herkuttelemaan myös naudanlihalla sekä kalalla.
Proteiinien lisäksi kissat tarvitsevat rasvahappoja (omega-6 ja omega-3 ), joita on luonnostaan sian- ja kananlihassa sekä rasvaisissa kaloissa, kuten esimerkiksi lohessa. Rasvaisten kalojen sisältämien rasvaliukoisten vitamiinien yliannostusvaaran vuoksi niitä tulisi antaa kissalle kuitenkin korkeintaan kerran viikossa. Sisäelimet sisältävät paljon kissalle tärkeää tauriinia, joten kissan olisi hyvä syödä sisäelimiä pari-kolme kertaa viikossa.
Kissan barffauksessa tulee pitää myös huoli siitä, että kissan ravinnosta saama kalsium-fosforisuhde on sopiva. Ruoan on myös tärkeä olla kosteaa, sillä kissat eivät tunne janoa, vaan ovat tottuneet saamaan tarvitsemansa nesteen ravinnostaan.
Tuoteseloste: Sisältää broilerinlihaa, -rustoja, -kivipiiraa ja -sydäntä, kananmunankeltuaista, kalaöljyä, psylliumia, suolaa, tyrnimarjajauhetta ja vitamiiniseosta.
Raakapakaste. Säilytys –18 °C.
Paino: 300 g
Parasta ennen: 9 kk valmistuspäivästä.
![]() | ![]() | |
Kissa ja BARF – Viisi hyvää syytä barffata kissaa![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | ||
![]() | ![]() |
Kissan BARF-ruokinta
Hyvä tietää kissojen barffauksesta
Kissat ovat lihansyöjiä, joten kissojen BARF-ruokinnan tulisi koostua lähes yksinomaan raa'asta lihasta, raakaluista sekä sisäelimistä. Kissan BARF-raakaravinnon tulisi koostua pääasiassa proteiineista sekä rasvasta. Hiilihydraatteja ei kissan ruokavaliossa tarvita ollenkaan, mutta annos kuitua silloin tällöin on hyväksi kissan ruoansulatukselle.Proteiinien lisäksi kissat tarvitsevat rasvahappoja (omega-6 ja omega-3 ), joita on luonnostaan sian- ja kananlihassa sekä rasvaisissa kaloissa, kuten esimerkiksi lohessa. Rasvaisten kalojen sisältämien rasvaliukoisten vitamiinien yliannostusvaaran vuoksi niitä tulisi antaa kissalle kuitenkin korkeintaan kerran viikossa. Sisäelimet sisältävät paljon kissalle tärkeää tauriinia, joten kissan olisi hyvä syödä sisäelimiä pari-kolme kertaa viikossa.
Kissan barffauksessa tulee pitää myös huoli siitä, että kissan ravinnosta saama kalsium-fosforisuhde on sopiva. Ruoan on myös tärkeä olla kosteaa, sillä kissat eivät tunne janoa, vaan ovat tottuneet saamaan tarvitsemansa nesteen ravinnostaan.
MUSCH BARF™ Kana-ateria kissoille

Raakapakaste. Säilytys –18 °C.
Paino: 300 g
Parasta ennen: 9 kk valmistuspäivästä.
RAVINTOSISÄLTÖ | /100 g |
Proteiinia | 13,3 g |
Rasvaa | 6,5 g |
Kosteus % | 69,7 % |
Kissanruoan jälleenmyyjät
Karttatiedot ©2011 Europa Technologies, Geocentre Consulting, Google, Tele Atlas -
Haenpa kokeeksi, kun vaan löydän semmosta. Terkkuja Poriin
VastaaPoistaHei Nyyttoni, mää oon barffannu sikulihalla ja tykkään siittä kovasti. Vanhaherra ja mamma silitteli mua ehtoolla ja ihasteli ko mää oon vähä saanu jo lihhaa luitten ympärille. Vanha herra oli tyytyväinen. Kampaaminen suju paljo paremmin, ko ei ollu semmosia kylki esteitä.
VastaaPoistaKiitos vierastusyllätyksestä, mää olin kovasti otettu. Terveiset maalta.