Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

Samettiturkki

Kuva

Lasikoriste kuistilla & Leväsjoen markkinoiden villahuovutuskaulakoru

Kuva

Ilvesmetsä ilta-auringossa

Kuva

Auringonkukkia oven edustalla

Kuva

Ilta-aurinkoa kaurapellon laidalla

Kuva

Pakurikääpä omassa puutarhassa

Kuva

Vadelma-aika puutarhassa

Kuva

Puutarhan omenapuu

Kuva

Pihan kukkia

Kuva

Ylpeä Mami

Kuva

Nyyttonin Onnittelukirje Primacatilta :)

Kuva

Päivän Primacat-kisan voittaja Nyyttoni

Kuva
Kiitos kaikille tykkääjille ja kamusille. Nyyttoni voitti tällä kuvallaan Fb:ssa olevan Primacat-kuvakisan päivän kuvan. Saamme palkinnoksi T-paidan ja herkkupussin. Kuvan ottaja: Riitta-Liisa Metsämarttila. Hän on ottanut myös muut blogissa näkyvät, ammattimaisen näköiset kuvat. Minulta saat yhteystiedot mikäli kissakuvaus innostaa. Kuva on otettu parvekkeella ja on useamman kymmenen kuvan sarjasta viimeisiä otoksia. Nyyttoni antautui kameralle vasta muutaman tunnin kuvauksen jälkeen eli kissakuviin on todella varattava aikaa. Riippuen tietenkin mallista mutta ainakin meidän Vanhapoika ei ole välttämättä helpoin aloitusmalli. Itse saan hänestä peräpään kuvia / liikahtaneita otoksia.

Chili & Nyyttoni

Kuva

Sateella niin nukuttaa

Kuva

Lasikuistilla luonnon keskellä

Kuva
Nyyttonin lempipaikkoja makailuun auringonpaisteessa

Luontokuvia, kaivoprojektia & Päätähti-Nyyttoni

Kuva
Pihan omenapuut  Puista roikkuu naavaa - olemme siis todella puhtaassa paikassa.  Pihan omenapuu  Pihassa  Saunassa kynttilätunnelmissa  Mamin punaiset, elämän ensimmäiset kumisaappaat  Hurjaa valutouhua  Saunassa  Pelottava kaivoprojekti, koko 4 x 4 m  Nyyttoni vapaalla metsästyspuuhissa