Mulla on tässä kuvassa surullinen ilme. Mutta oikeasti mä mietin. Sinisiä ajatuksia. Kuinka mukavaa oli kesällä juosta maalla. Napata hiiriä. Saalistaa ja vaania ruohikossa. Nauttia auringosta selällään hiekkapihalla. Pyöriskellä santakylvyissä. Mökillä nauttia aamun ensimmäisiä auringonsäteitä pihaterassilla. Nyt on tullut syksy ja arjen aherrus.
Mutta pian meillä on taas uusi kesä. Nyt saan nautiskella omalla parvekkeellani, turvallisesti verkon takana. Puut vaihtavat väriään ja muuttolinnut odottelevat lähtöään. Minä en lähde minnekään. Pysyttelen tiukasti omassa talossani. Herrana & Hidalgona.
Hei velimies. meillä on vähän kummalista, kun kaikenlaista porukkaa lappaa ees, taas. Ja mamma, se on moreemi vai onko se kumminkin boheemi. Ei ymmärrä selkeitä viestejä. aamulla vähän pussimuonaa ja ulos. Sitten puhtaaseen kuppiin sikulihua ja kastikkeeksi kanageleetä. Sitä ei saa olla paljon, lihaa saa. Nyt on olo paksu, kun mahakin on parantunut. No jaa, sitten vetelen unia iltapäivään, nimittäin, jos ei sitä väkeä lapa. Järjestys menee sekaisin, kun täytyy pysyä hereillä ja ilmoittaa noille ihmisille, että auto tuli pihaan, kävelijät saavat itse ilmoittautua. Sitten klo: kuusi reikä reikä sama ruoka, pesut ja asanat ja vähän leikisti käärin matot ja etsin olemattomia elukoita ympäri kämppää. Vaikein osio jokapäiväisessä järjestyksessä on ilta. Mamma häärää ja tössöttää kaikkia omia juttuja ja vihdoin täytyy oikein komentaa, että kone kiinni ja mennään maate. Vanha herrakin on samaa mieltä ja vihdoin siellä köllötetään rinta rinnan ja tasainen pihinä, murina ja vingutus kuuluu syksyiseen yöhön. Terkkuja Poriin, tuu taas pian, ei se syksy haittaa, juostaan vaan lujempaa:))))
VastaaPoista