Ilvesmäkeä lokakuun puolella















Taitaa olla aika alkaa laittamaan paikkoja talvikuntoon. Tänä viikonloppuna palju lämpiää viimeistä kertaa ja tyhjenee illalla. Myös muut kalusteet ja loput koristeet pihalta on pikkuhiljaa purettu uutta kevättä odottamaan.

Ensi viikonloppuna vietämme grande finalen ja lyömme paikan lopullisesti kuntoon.
Päivällä kävimme Kankaanpään kylillä ja aika masentavaa oli sielläkin. Keskustassa monet liiketilat olivat tyhjillään tai sitten vuokrattavina. Kampaamoita oli paljon eli ilmeisesti kankaanpäänläisillä on hiuslook kunnossa:)

Tänään siivosin keittiön työtasoa ja siellä oli hiiri piilossa. Yök, Nyyttoni haistoi tietysti hiirulin ja hyökkäsi lattialta kimppuun. Hiiruli jäi hampaisiin mutta sitten kolliin iski mieliteko leikkiin. Ja hiiruli pääsi pakoon. Nyt pelkään, että missä se on. Aamuyöllä Pomomies oli käynyt pissillä ja hänen jalkansa oli osunut johonkin karvaiseen. Hän oli luullut, että se oli Nyyttonin häntä mutta tultuaan takaisin petiin Nyyttoni oli nukkunut täyttä unta minun vieressäni. Kuorsannut oikein:) Eli hiirulainen on käppäilyt eestaas ja vahtikissa vetää täysillä hornaa.

Nyt Nyyttonia hieman valmistettiin olemaan tarkempi; niin hiiren pyynissä kuin yövartioinnissa:)

Kommentit