28.1.2013 klo 14:00
Orlando-nimistä kissaa vastassa oli opiskelijoiden ja kolmen kokeneen sijoitusammattilaisen joukkueet.
Alkupääomana ollut 5000 punnan potti kasvoi vuoden kuluessa kissan kynsissä 5542 puntaan, ammattilaisjoukkue pääsi 5176 puntaan ja opiskelijoiden pääoma kutistui 4840 puntaan.
Orlando-kissan sijoitusten tuotto nousi siten vuodessa yli 11 prosentin, mikä oli yli kolminkertainen ammattilaisjoukkueeseen nähden. Tähän katti pääsi heittämällä lemmikkihiirtään ruudukolle, jossa kukin ruutu vastasi valittavaa sijoituskohdetta.
Kissan saavuttama tulos ei välttämättä ole yllättävä, sillä sattumasijoittamisen tuottoisuuteen uskovat monet muutkin. Amerikkalainen ekonomisti Burton Malkiel esitti jo vuonna 1973 julkaistussa kirjassaan teorian, että yritysten osakekurssien kurssien kehitystä ohjaa sattuma. Yhtä hyvin se auttaa sijoittajaa.
Ainakin Money Morning -verkkojulkaisun sijoitusasiantuntija Martin Hutchinson on vetänyt selkeät johtopäätökset siitä miksi kissa on hyvä sijoittaja, kertaluokkaa parempi kuin älykkääksi luokiteltu kotieläimemme koira.
Hänen mukaansa koira olisi toivoton sijoittaja: laumaeläimenä se ryntää sokeasti samaan suuntaan kuin kaikki muutkin - aivan kuten inhimilliset vastineensakin tekivät esimerkiksi Facebookin listautuessa pörssiin.
Koirat ovat myös luottavaisia, mikä sekään ei ennusta menestystä pörssimarkkinoilla.
Kissat sen sijaan ovat muista viis veisaavia yksilöitä, omaperäisiä toisinajattelijoita, joiden luontainen uteliaisuus ohjaa ne penkomaan markkinoiden pimentoon jääviä reuna-alueita. Ja koska kissa rakastaa vakautta ja vihaa häiriöitä, se ei sorru pikavoittojen metsästykseen vaan odottaa kärsivällisesti ja tyytyy vakaaseen tuottoon.
Hutchinsonin mukaan myös tutkimukset vahvistavat kissamaisen eli vakaan ja pitkäjänteisen sijoitusstrategian lyöneen vuosikymmenien kuluessa säännöllisesti laudalta lyhytjänteisen voittojen metsästyksen.
Niinpä hän ehdottaa, että Orlando-kissasta voisivat ottaa oppia paitsi brittiläiset sijoittajat, myös kaikki muutkin. Mahtaisiko Orlando sopia neuvonantajaksi myös suomalaisten eläkeyhtiöiden sijoitusstrategeille?
Kissa todistetusti parempi sijoittaja kuin alan ammattilaiset
Brittiläisen Guardian-lehden vuodenvaihteessa päättynyt sijoituskilpailu sai yllättävän lopun, kun kissa päihitti salkunhoitajana sekä sijoittamisen ammattilaiset että opiskelijat. Asiantuntija kehottaa ottamaan oppia kissasta.Orlando-nimistä kissaa vastassa oli opiskelijoiden ja kolmen kokeneen sijoitusammattilaisen joukkueet.
Alkupääomana ollut 5000 punnan potti kasvoi vuoden kuluessa kissan kynsissä 5542 puntaan, ammattilaisjoukkue pääsi 5176 puntaan ja opiskelijoiden pääoma kutistui 4840 puntaan.
Orlando-kissan sijoitusten tuotto nousi siten vuodessa yli 11 prosentin, mikä oli yli kolminkertainen ammattilaisjoukkueeseen nähden. Tähän katti pääsi heittämällä lemmikkihiirtään ruudukolle, jossa kukin ruutu vastasi valittavaa sijoituskohdetta.
Kissan saavuttama tulos ei välttämättä ole yllättävä, sillä sattumasijoittamisen tuottoisuuteen uskovat monet muutkin. Amerikkalainen ekonomisti Burton Malkiel esitti jo vuonna 1973 julkaistussa kirjassaan teorian, että yritysten osakekurssien kurssien kehitystä ohjaa sattuma. Yhtä hyvin se auttaa sijoittajaa.
Kissa päihittää koiran
Mutta olisiko kyse sittenkin kissan luontaisista ominaisuuksista?Ainakin Money Morning -verkkojulkaisun sijoitusasiantuntija Martin Hutchinson on vetänyt selkeät johtopäätökset siitä miksi kissa on hyvä sijoittaja, kertaluokkaa parempi kuin älykkääksi luokiteltu kotieläimemme koira.
Hänen mukaansa koira olisi toivoton sijoittaja: laumaeläimenä se ryntää sokeasti samaan suuntaan kuin kaikki muutkin - aivan kuten inhimilliset vastineensakin tekivät esimerkiksi Facebookin listautuessa pörssiin.
Koirat ovat myös luottavaisia, mikä sekään ei ennusta menestystä pörssimarkkinoilla.
Kissat sen sijaan ovat muista viis veisaavia yksilöitä, omaperäisiä toisinajattelijoita, joiden luontainen uteliaisuus ohjaa ne penkomaan markkinoiden pimentoon jääviä reuna-alueita. Ja koska kissa rakastaa vakautta ja vihaa häiriöitä, se ei sorru pikavoittojen metsästykseen vaan odottaa kärsivällisesti ja tyytyy vakaaseen tuottoon.
Hutchinsonin mukaan myös tutkimukset vahvistavat kissamaisen eli vakaan ja pitkäjänteisen sijoitusstrategian lyöneen vuosikymmenien kuluessa säännöllisesti laudalta lyhytjänteisen voittojen metsästyksen.
Niinpä hän ehdottaa, että Orlando-kissasta voisivat ottaa oppia paitsi brittiläiset sijoittajat, myös kaikki muutkin. Mahtaisiko Orlando sopia neuvonantajaksi myös suomalaisten eläkeyhtiöiden sijoitusstrategeille?
Kommentit
Lähetä kommentti