Rakas Mami,
kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa.
Tässä on kuva minusta hoidossa siellä ihanassa hoitolassa, jossa oli paljon portaita.
Siellä on myös Iitu Ihana, joka hoisi minua hellyydellä.
Aion muuttaa sinne, koska täällä on ollut eilen punainen kone.
Punainen kone, joka pesi minun mattoni, minun tyynyni, minun peittoni.
Nyt täällä haisee pesuaineelle ja kaikki omat hyvät hajuni ovat karanneet ikkunasta ulos.
Punainen kone koski myös minun sohviini ja niissä oleviin tyynyihin.
Kaiken huipuksi punainen kone pesi olohuoneen lepäilymattoni.
Nyt joudun väistelemään Punaisen koneen pesemiä tavaroita.
Kävelyni on hankalaa ja mutkikasta näiden merkittyjen alueiden keskellä.
Me kartusiaanit emme pidä muutoksista.
Rutiinien pitää sujua tutulla tavalla.
Toisaalta, kyllä siellä hoidossakin siivottiin ahkerasti.
Enkä saanut raaputtaa kukkia. Paitsi yksinollessani.
Taidan jäädä tänne.
Mutta tulen heti sinne jos näitä muutoksia tulee.
Lähetän tassupostia ensin.
Terveisin Blue Melody Isaac alias Nyyttoni

Voit sää Nyyttoni tulla meillekin. Kuule täällä ei paljon siivoilla.Eilen tulin mamman kans sisälle noista ulko hommista, olimme vähän tuolla ojilla. Mamma sanoi, että kyllä nyt täytyy siivota tää eteinen, että ei vaan kukkaan ruppee lapiolla lykkimään kuria pois. Minullakin oli ihan savijalat, kun luiskahdin rapakkoon,en muistanut, että mikään sileän näköinen ei sitten kuitenkaan pidä, vaan taas ollaan lellussa. Oikein täytyy iltapesulla hampain jyystää jalkapohjia, kun savi ja pihka on niin lujassa kiinni. Pihkaa tullee nääs, kun killun puissa ja istuskelen mietiskelemässä.
VastaaPoista