Olen tässä miettinyt tän päivän niin paljon ja suuria ajatuksia et mun häntäkin meni mutkalle. Olen nyt tullut siihen tulokseen, et valmiissa maailmassa on turha hoppuilla. On menny moni hyvä mies hautaan turhalla kiireellä ja mä tykkään elää. En ole rehkinyt ennenkään enkä meinaa alkaa nytkään. Mulla on alkanut jo terssi laskeen näistä kaikista mullistuksista ja olen päässyt normaaliin rytmiini. Siis lepäilen ja syön ja välillä kattelen avaraan maailmaan kuudennesta kerroksesta. Yksi yö mulle meinas käydä hassusti. Maminami heräs siihen et kuulu kauhee meteli ja se alko ettiin mua. Mä olin parvekkeella vaanimassa puluja ja ne kaameet pulut komensi mua. Niitä oli varmaan siinä räystään reunalla ainakin viisi. Kaksi pienempää ja sitte ehkä niittten lapsosten äiti ja pari tätii. Ne solvas mua ja mä kyttäsin niitä ihan matalana. Se oli hirmu jännittävää ja mun sydän läpsytti tuhatta ja sataa. Mutta sitten mami tuli siihen ja nappas mut kainaloon ja paiskas partsin oven kiinni. Ällöö, jouduin sisälle ja sänkyyn maate. Kaikki kiva loppuu aina liian aikaisin. Olisin huudellut kaikkee niille puluille ja uhkaillut niitä. Nyt mä niinku menetin naamarini, kun mut napattiin veks. Aion joku yö vielä jatkaa pulujen härnäämistä. Mut en ehkä ensi yönä - me nukutaan rintarinnan mamin kanssa ja nähdään suloisia unia.
Kommentit
Lähetä kommentti