Yleensä lepään tässä asennossa työssä noin 5 tuntia. Loppuajan teen työtä ja syön. Työni on siis suhteellisen kevyttä, siistiä sisätyötä. Eilen koin röyhkeyden huipun. Maminami otti minun matkahiekkalaatikkoni ja seurattuani laatikon siirtoa parvekkeelle järkytyin totaalisesti. Maminami laittoi siihen minun laatikkooni vettä, hajusuolaa ja jalkansa. Mokoma röyhkimys käytti minun laatikkoani moiseen tekoon. Laatikkoni on vain sitä varten, että istun siellä ja mietin saunassa. En siis ole käyttänyt laatikkoani pisuiluun. Olen aina laatikossani suihkun aikana ja nautiskelen veden äänistä. Suihkuttelun jälkeen menen tarkistamaan lattian kuivauksen tason ja yleensä se on huono. Melkein kompastun vesipisaroihin ja nuolen ahkerasti lattiaa kuivaksi. Meillä on nyt ollut aika kuuma täällä kotona ja varsinkin töissä, joten helle on ihanaa mutta ehkäpä sitä on nyt saatu omiksi tarpeiksi. Terveisiä mun kamuille ja nähdään.
Kommentit
Lähetä kommentti