Hengissä ollaan

Mua ei voi nyt kuvata, koska mä oon toipilas. Toipilaat lepääntyy ja niille syötetään herkkui ja sitten toipilaiden otsaa pitää pyyhkiä valkealla liinalla tasaisin väliajoin. Toi kuva on maminamista, se on noin iloinen kun mä selvisin hengissä operaatiostani. Sitte multa leikattiin miekkakynnet kans ja ensi heinäkuussa mä meen uudelleen, mulle annetaan nelosrokote ja rabies. Mä olin siellä koko päivän ja hyvin meni reissu. Me mentiin mamin kans sinne aamulla ja mun kaikki tiedot katottiin ja sitten mä sain oman neuvolakortin sinne, mä oon katos vielä vauvakissa. Se eläinlääkärisetä ei ollut koskaan ennen nähnyt unkarilaisen kartusiaanin papereita ja kyllä niitä kieltämättä saakin ihmetellä ja tutkia aika tovin ennenkuin niistä saa tolkkua. Ne on vähän semmoset itäblokin tyyliin prameat, paljon leimoja ja kultareunuksia ja semmosia koreita. Sitte se tutki mun passin ja päätteli et mä oon se heppu siinä kuvassa. Ne ei ollut koskaan ennen edes kuulleet kartusiaaneista joten mä olin niinku uranuurtaja siinä hommas täälläpäin. Sit mut vietiin toimenpidekoppiin ja kaikki meni hyvin kunnes mä huomasin neulan, jolla mulle piti antaa rauhottava tujaus. Mä pörhistin kaikki karvani ja häntäni karmeen kokoseks puuhkaks ja sihisin ja näytin kaikki sata torahammastani. Mamikin pelästy mua ja hoitoapulainen veti käteensä julmetun näköiset nahkahanskat ja maminami sano et sille riitti ja se jätti mut sinne. Sit se haki mut niin mä olin sievästi kantolaukussa odottamas ja ihan ok kondikses. Nyt mä oon himas ja oon kaiken huomion keskipiste. Elämä on kissamiehen parasta aikaa.