Ilvesmäki syyskuun ensimmäinen viikonloppu

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Nyt on istutettu Pomomiehelle oma omenapuu; Pirja. Paikan haku oli työn ja tuskan takana. Ilvesmäki on peruskalliolla. Pihaa hoidettiin muutenkin yhdessä kuntoon. Vanha kukkapenkki purettiin ja perennoja siirreltiin kallionkoloihin. Fammu & Tuffa viettivät ensimmäisinä yön sähköistetyssä Paratiisissa. Uni oli tullut hetipian molemmille. Jopa niin syvä uni, että Fammu ei ollut herännyt aamuyöllä Tuffan koputuksiin. Tuffa oli käynyt huussissa ja unohtanut avaimen aitan sisään. Varmaan mukava tunne koputella yön hämärinä tunteina aitan oveen. Mahtoiko mieleen tulla nuoruuden riiausreisuut? Ilma oli myös sunnuntaina kuin keskikesällä. Uskomaton fiilis. Piha näyttää taas paremmalta, eli kiitos siitä vieraille:) Posted by Picasa

Kommentit

  1. Kiitos hauskasta viikonlopusta. Kotiin körötellessä olimme yhtä mieltä, että aika oli hurahtanut yht äkkiä ja montaa tekemistä oli ollut. Valtavan hieno ruskä puissa ja tosi ihana ilma. Tuffa manttäs yöllä oven takana ja minä luulin, että kahville haetaan, mitä hullua, kun on ihan pimeä. Millään en meinannut tajuta, että on noustava ja avattava ovi. Hyvä sänky, ihan nimensä veroinen paikka.
    Terkkuja kaikille ja hyvää kesän jatkoa, syksystä ei vielä hiiskutakkaan, pysyköön pois vaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti